Teknologia tiennäyttäjänä tuleville sukupolville

Kun ensimmäisen kerran astelin Tieto -ja viestintätekniikan luennolle, en oikeastaan tiennyt mitä odottaa. En juurikaan kyseiseen aiheeseen ollut perehtynyt, mitä nyt älypuhelimen omistan ja dokumenttikameran salat olen selvittänyt. Pian minulle kuitenkin alkoi selvitä mistä on kyse ja ymmärsin miten ajankohtaisen aiheen äärellä sitä ollaankaan.

Nykymaailmassa teknologia on eittämättä osa lapsen elämää. Meillä on älypuhelimet ja tabletit sekä kauemmin jo kenttää hallinneet pelikonsolit ja tietokoneet. Lapset alkavat olla näiden suhteen suurinta kuluttajaluokkaa ja ymmärtävät teknologian päälle paremmin kuin monet aikuiset. Siksipä teknologia tulisikin integroida mitä enenevissä määrin myös kouluihin, sillä ne toimivat erinomaisina opetuksen apuvälineinä – hyvän maun rajoissa.

Päällimmäisenä luennoilta on mieleeni jäänyt iPad, johon tutustuimme jo toisella luennolla. Teimme pienen ryhmätyön käyttäen Popplet-nimistä ohjelmaa, joka toimi mielestäni ikään kuin eräänlaisena miellekarttojen rakentamissovelluksena. Aikaisemmin en ollut moista ohjelmaa koskaan käyttänyt, ja vaikka olenkin ollut perinteisten käsintehtyjen miellekarttojen ystävä, tuntui ohjelma kuitenkin jokseenkin näppärältä.

Yleisestikin pidän tablettien käyttöönottoa koululuokkiin ihan kohtuulisen hyvänä ideana. Lasten on helppo niitä käyttäen löytää tietoa esimerkiksi ryhmätöiden tekemiseen  ja ne ovat helppoja apuvälineitä ongelmalähtöisessä opetuksessa. Niihin on myös mahdolisuus ladata monenlaisia hyödyllisiä sovelluksia sekä verkkokirjoja, joiden lukeminen käy kädenkäänteessä. Kuitenkin siinä vaiheessa kun aletaan puhua kaiken opetuksen siirtymisestä tablettien ympärillä – koulukirjoja myöten – tulee minun rajani vastaan.

Jo nyt on tehty tutkimuksia siitä, kuinka lukuharrastus lapsilla päivä päivältä vähenee. Hyvinkin suureksi osasyyksi on nähty tietokonekäyttäytyminen. Siellä ihmiset ovat tottuneet vain nopeasti silmäilemään tekstejä ja selailemaan nettisaitteja suinpäin vaihtaen jo seuraavaan mielenkiintoiseen aiheeseen. Tämä on uhkaavasti alkanut näkyä jo arkipäiväisessä käyttäytymisessä siten, että keskittyminen herpaantuu, koko ajan on kiire ja lukeminen loppuu pian kokonaan. Mielestäni se ei ole varsinkaan lapsen kehitykselle edullista, ei terveydelle eikä yleiselle hyvinvoinnillekaan. Tästä syystä edes koulussa olisi hyvä joskus unohtaa materialismi, ottaa kirja konkreettisesti käteen ja lukea tai vaikkapa napata kynänvarresta kiinni ja kirjoittaa – paperille.

Myös luennoilla piipahtaneet vierailijat ovat saaneet minut miettelijäiksi. Kolmannella luennolla oman presentaationsa UBIKO-hankkeesta meille esitteli Heikki Kontturi ja viides luento toi mukanaan Vuokko Kankaan Oulun normaalikoululta sekä Otto Leskisen Metsokankaan koululta.

Täytyy myöntää, että UBIKO-hankkeesta itsessään en juurikaan hirveän paljon muista. Olisin kuitenkin kiinnostunut näkemään miten hankkeen kehittämät tilat ja ratkaisut käytännössä toimivat. Tuottavatko ne tuloksia, eli saattavatko uudenlaiset mahdollisuudet innokkaampia oppijoita maailman moninaisille poluille? Samanlaisia ajatuksia herätti myös Metsokankaan koulu, josta näimme erityisen innovatiivisen ja modernin koululaitoksen esittelevän videon.

Kaikkein vahvimmin mielenperukoilleni on kuitenkin jäänyt Vuokko Kankaan esittely luokkablogista, jossa hänen oppilaansa kertoivat koulupäivistään ja arkisesta koulutyöskentelystään. Siinä esitystä kuunnellessani, nousivat esille blogin pitämiseen liittyvät vaarat, eettiset kysymykset ja vaitiolovelvollisuus. Saako lasten antaa kirjoittaa omilla nimillään ja omista asioistaan valtavaan bittiavaruuteen? Onko pienten lasten ensinnäkään tarpeellista edes oppia kirjoittamaan blogia?

Jos minulta kysytään niin ei, mutta ikävä kyllä ilman erillistä opettamistakin, he oppivat sen kyllä. Liian usein internetiä selatessani vastaan tulee noin 10-vuotiaiden tyttöjen blogeja, joihin he vuodattavat koko elämänsä sen kummemmin ajattelematta kuka niitä lukee. Siksipä, vaikka luokkablogi sinänsä korvaani kalskahtaakin, olisi blogin kirjoittaminen, jos sen ylipäätään haluaa perustaa, aloitettava turvallisesti yhdessä vaikkapa luokan kanssa. Näin lapset oppisivat suodattamaan, mitä internetiin kirjoittaisivat ja millaisia kuvia he sinne lisäisivät.

Tästä päästäänkin internetin oppimisympäristöihin, joista todella pätevänä pidin juurikin Edmodoa – lasten ”Facebookia”. Tuo niin kutsuttu naamakirja on yksi sosiaalisen median jättiläisistä ja sinne hinkuu hyvin moni, myös lapset. Kuitenkin Facebook rajaa ihan syystäkin alle 13-vuotiaat lapset pois vaikutuspiiristään, sillä tuo pahamaineinen nettisivusto ei ole ole meille aikuisillekaan aina niin turvallinen. Facebook sisältää hyvin paljon henkilökohtaisia tietoja meistä ja jos sivustoa ei osaa käyttää oikein, voi pian koko elämäsi olla internetin ihmeellisen maailman saavutettavissa.

Kuten kuitenkin on sanottu, Facebookia haluavat käyttää myös lapset. Siksipä juuri mainitsemani Edmodo on vallan mainio oppimisympäristö alle 13-vuotiaile. Siellä he voivat perehtyä Facebookmaiseen käyttäytymiseen, mutta kaikki tämä tapahtuu varsin suljetusti ja ennen kaikkea turvallisesti. Tämä nettisivu ei siis edes sisällä sitä vaaraa, että turvallisuusasetukset olisivat väärin ruksitettu.

Sekä blogien kirjoittaminen että Edmodossa surffailu vaativat toimiakseen sekä tietokonetta että Internetiä. Ne ovat olleet käytössä jo minun kouluaikanani, eivätkä ne ole tuntuneet koskaan oudoilta käyttää. Lisäksi olen päässyt testaamaan sijaisena ja koulunkäyntiavustajana ollessani myös älytaulua sekä dokumenttikameraa. Ne ovat jokseenkin uusia keksintöjä, mutta mielestäni sulautuvat luokkaan mitä parhaiten. Ne tuovat sekä opettamiseen että myös oppimisen kentälle hurjasti monipuolisuutta, eikä tätä voi missään nimessä nähdä negatiivisena asiana.

Maailma kehittyyy jatkuvasti, miksei koulukin kehittyisi sen mukana.  Jos olemme oppineet omaksumaan tietokoneen ja älylaitteen, miksi emme oppisi omaksumaan koulun kentälle muitakin uusia tuttavuuksia? Kaiken kaikkiaan siis pienehköä skeptisyyttäni lukuun ottamatta ja perinteisiä menetelmiä unohtamatta olen valmis toivottamaan kaikenmoisen teknologian tervetulleeksi koulumaailmaan.  Minä olen valmis!

 -Hilla-